Saltex-blogi: Aktiivista kesänviettoa Suomessa
Lomia ja viikonloppuja voi käyttää myös erilaisten aktiviteettien toteuttamiseen. Ympäri Suomea on paljon liikunnallisia tapahtumia, joissa voi haastaa itsensä. Myös omien kesäisten harrastusten parissa on mielekästä viettää lomaa.
Itse en halua vain olla. Pitää saada liikkua ja tehdä asioita, joista nauttii. Töihin voi sitten tulla rentoutumaan. Aktiivinen kesäni alkoi ennen juhannusta Jukolan viestissä vanhalla inttiporukalla. Osallistuin viestiin yhdeksättä kertaa, tänä vuonna Kangasalalla. Juoksin toisen osuuden ja rastitkin löytyivät.
Jukolan viesti on hieno tapahtuma. Siellä ollaan yhdessä, mutta yksin. Kisa käydään joukkueittain ja kavereita pääsee kannustamaankin, jos jaksaa valvoa, mutta osuudet mennään yksin ja metsässä ei ole ketään tuttua auttamassa. Toki siellä metsässäkin on ihmisiä, joilta voi eksyessään kysyä apua, sillä tapahtuma on osallistujien määrässä mitattuna valtava, 20 632 kilpailijaa. Eli mukaan voi tulla helposti, vaikka olisi vasta vähän suunnistuskokemusta. Seitsemästä osuudesta 2-3 ovat pimeitä tai hämäriä ja osuuksien pituudet vaihtelevat noin 5–15 km välillä.
Vietin pidennetyn viikonlopun Puruvedellä 27.6–1.7. Nukuin kaikki yöt teltassa kahdessa eri saaressa, joissa ei kartan perusteella ollut kenelläkään mökkiä. Meloin saariin kanootilla, jonka olin heittänyt kotona lähtiessä auton katolle. Säät olivat varsin vaihtelevia, joten pääsin ihan erähenkiseen tunnelmaan.
Päätarkoitus Puruvedellä oli mennä harppuunakalastamaan, Puruvesi kun on tunnetusti kirkasvetinen Saimaan alue ja olin vuosi aiemmin valmistanut harppuunan, jota piti päästä kokeilemaan. Sukeltelinkin kahtena päivänä ahkerasti kalatta. Vasta kolmantena meloin 2.6 km paikallisen kaverini neuvomaan paikkaan, missä on vanhan puurunkoisen proomun noin 30 metriä pitkä hylky. Täällä oli kaloja varsin mukavasti ja niiden etsiskely lastiruumista ja hylyn tutkiminen oli mukavaa ajanvietettä, kalaakin tuli.
Muitakin luontokokemuksia kertyi lujasti: söin ensimmäiset kantarellit ja näin monenlaisia eläimiä ja niiden poikasia lähietäisyydeltä. Jostain syystä esim. kuikat ja kaakkurit eivät pelkää vedessä olevaa sukeltajaa juurikaan.
Toinen tarkoitus reissulle oli mennä tutustumaan paikalliseen judoseuraan ja vetää porukalle parit harjoitukset. Lähistöllä Heinävedellä sattui myös olemaan judoleiri, minne lähdin paikallisen judokan kanssa lauantaipäiväksi. Leiriä edeltävänä päivänä pidettiin harjoitukset ja ilmaisin kiinnostukseni muikun nuottaamiseen, kun siinä tuli sattumalta jutusteltua aihepiiristä. Erään judokan isä kuului puoliammattimaiseen nuottaporukkaan ja oli kuulemma mahdollisuus päästä mukaan. Tahdoin lähteä katsomaan miten nuottaus sujuu, vaikka selvisi, että nuottaa vedetään yöllä ja voi mennä myöhäänkin. Illaksi tuuli tyyntyi ja 21.30 olin laiturilla odottamassa lähtöä. Kaksi nuotan vetoa ja 49 kg muikkuja myöhemmin pääsin nukkumaan katkonaisesti klo 02.00 ja seitsemältä piti lähteä judoleirille. Kyllähän se oli tiedossa, että saattaa hieman väsyttää, mutta leiripäivän jälkeen en jaksanut edes seistä suorassa. Kokemus oli kaikesta huolimatta hieno.
Seuraava kesälaji tulee sitten olemaan 60 km yksinsoutu Sulkavalla, olen tehnyt mielikuvaharjoittelua näkemällä unta airojen heiluttelusta. Saattaa tulla raskas reissu. Sulkavalla soudetaan Partalan saaren ympäri, joten tuulisella kelillä vastatuulta tulee väkisinkin kierroksen aikana. Menen perjantaina 12. päivä laittamaan vuokraveneen säädöt kuntoon ja teen muutaman harjoitusvedon, sitten ajattelin mennä illaksi Kerimäelle vetämään judotreenit. Lähtö kisaan on la klo 9.00, nähtäväksi jää millaisella ajalla tuosta lenkistä selviää. Urakan jälkeen pääsee saunaan palautumaan, kireät hartiat hakataan vastalla kuntoon.
Vaeltaminen on mukavaa, etenkin, jos siihen voi yhdistää kalastamisen. Yritän tehdä loppukesästä yhden noin viikon reissun. Vaeltamisen pitää mielestäni olla haastavaa, että tietää ja tuntee tehneensä jotain. Haastetta tulee, kun kulkee omia polkujaan ja suunnittelee reitin niin, että pituutta tulee riittävästi. Matkan kasvaessa myös rinkan paino kasvaa, kun muonaa pitää olla mukana enemmän.
Parasta vaeltamisessa ja muussakin luonnossa liikkumisessa on kuitenkin rauha ja kiireettömyys. Parhaassa tapauksessa ollaan niin kaukana sivistyksestä, että kännykkä ei saa yhteyttä mihinkään verkkoon. Silloin voi unohtaa kaiken ylimääräisen ja keskittyä ympärillä olevaan luontoon ja yksinkertaisiin pieniin asioihin. Myös perusasioiden merkitys kasvaa, esimerkiksi kelloa ei juurikaan tarvita, kun nälkä ja väsymys alkavat ohjata päivärytmiä. Mielessä pyörii ajatuksia lähinnä reitin valinnasta ja tulevista tauko- ja kalapaikoista. Suosittelen kokeilemaan. Alkuun on hyvä tehdä vaikka pienempi päiväretki, että saa tuntumaa rinkan kantamiseen.
Katsotaan mitä muuta loppukesä ja alkusyksy tuo tullessaan!
